Writer’s block
Harmillisen vähän tännekin ehtinyt kirjoitella nyt viime aikoina. Muutamakin asia tosin aiheuttanee kirjoitustahdin lisääntymistä lähitulevaisuudessa.
Ensimmäisenä asiana kohta taas alkavat jääkiekon MM-kisat, jotka käydäänkin tällä kertaa Moskovassa. Niistä varmaan riittää sanottavaa aina peli kerrallaan, riippuen toki vähän siitä miten pitkälle Suomen into riittää tällä kertaa. Joka tapauksessa voimasanoja tullaan näkemään. Etukäteisarviona nämä lienevät maalivahti- ja puolustuspelistä johtuvia, mutta sitä jännätessä…
Toinen mistä riittänee kerrottavaa, onkin Nokian uutuuspuhelin N95, jollainen tuli hommattua Saunalahden kytkynä. Kertaakaan ei softa ole vielä kaatunut, ja muutenkin tuntuu toimivan vallan mainiosti. Mitä nyt 3G-verkosta tuo ei tunnu jaksavan pitää kiinni, mutta luulen sen pätkimisen olevan enemmän Saunalahden kuin puhelimen ongelma. Luuria kumminkin tullut testailtua nyt vasta pari päivää, joten tarkemmat kommentit sitten myöhemmin kun saan siihen tilaamani muistikortin (pääsee testailemaan paremmin audio-ominaisuuksia ja kameraa).
Eikä tästä Vistastakaan ole kyllä mitään huonoja puolia tullut esille, vaikka vähän riskillä 64-bittisen version valitsinkin
Lisäys: tätä kirjoitellessani buuttasin N95:n, lähinnä huvin vuoksi. Juuri kun olin päässyt sanomasta että softaongelmat eivät minua ole vaivanneet ollenkaan, jumitti luuri buuttiin. Näkyi vain Nokia-teksti. Akkubuutti sitten korjasi senkin toki..

Joo ei näissä nykysymppareissa enää kovin usein buutata. oisko oma e60 ehkä kerran pari kuussa käynnistäny itsensä uusiks. Enemmän näissä puhelimenkorvikkeissa haittaa akun huono kesto ja softan hassut bugit, joihin törmää aina ihan vahingossa. Toivottavasti n95 osaa hyödyntää sitä suurta muistikapasiteettiaan ja ei päädy sit tappaan softia taustalta mielivaltaisesti.